Vaiennettuna

0

Olen lääkkeissä.
Jokaisena päivänä olen lääkkeissä.
LÄÄKKEISSÄ.

Ei mussa ole mitään vikana.
Silti kerta toisensa jälkeen tyhjennän reseptini.
Olen myös pannut merkille, että pistäydyn viikoittain psykiatrisella akuuttipolilla.
En mä tyhmä ole. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.
Ei mussa mikään oikeasti vialla ole.
En tarvitsisi edes lääkkeitä.
Kunhan nyt vain ryhdistäytyisin.
Olet loinen täysihoitolassa, tiesi Aikuinenkin joskus sanoa.

On sitä kuule ennenkin selvitty ilman. Sinä kiittämätön nykypäivän pumpulielämän lopputuote et edes tiedä miltä oikea elämä tuntuu.
Tomerasti nyt puret ne hampaasi halki vain. Sinulla ei ole kuule kivusta kokemustakaan! Kyllä minä tiedän. Katso nyt miten hienosti voi vasaroida ilman vasaraa, käytät vain päätäsi.
Rumilus mellakoi taas Jyrän hahmossa.

Olen siis kunnossa, vaikka nappiannostelija näyttäisi olevan aika täysi.

Rikotun mielen lääkitseminen,
muiden syy.
Rikkoutuneen mielen lääkitseminen,
vahingossa vain niin kävi.
Rikkinäisen mielen lääkitseminen,
tällaisena syntynyt.

10 lääkittyä vuotta takana, kymmenen.
Kunnes taas yhtenä päivänä päätin tutustua itseeni uudestaan. Mielialalääkkeettömiin ajatuksiini ja tunteisiini.
Viisi päivää takana ilman.
En lopettanut lennosta, viimeksikään se ei toiminut.
Tästä se lähtee!

Mua pelottaa.
Kuuluuko vaatteiden tuntua siltä, että ne syöpyvät ihon läpi?
Kuuluuko ihon rusentaa luita?
Onko sallittua maata päivät pitkät lattialla alasti mahdollisimman irti kaikesta ympäröivästä?
Mikä määrä hermostusta kuuluu normaaliin aivotoimintaan?
Haittaako jos kyyneleet valuvat nielun kautta mahaan?
MIKÄ ON NORMAALIA??
Päivä kerrallaan. Päivä kerrallaan.
Miten mikään kuunnelluista lauluista ei pysy vireessä?
Mulle sanottiin, että turha tulla itkemään, kun kaikki romahtaa. Mä kyllä näytän.
MÄ EN TARVI NIITÄ OLLAKSENI ELOSSA.

53 napitonta päivää takana.
Ei tunnu missään. Olenko syönyt lumelääkettä kaikki nämä vuodet? En ole muuttunut käveleväsi kaaokseksi. En olekaan sekopää. Tuntuu vapaammalta. En ole enää riippuvainen mistään!

138 päivää ilman lääkkeitä.
Nytkö rupeaa kuviot rispaantumaan? Palaset irtoilemaan ja langat katkeamaan. Viikon sairasloma lätkäistiin otsaan. Parisuhde kriisissä ja haluan tappaa itseni. Mutta yhtään lääkettä mä en kurkusta alas vieritä.
Seitsemän viikkoa sairaslomaa.

227 päivää.
Ahdistukseen otin silloin tällöin napin. Ihan huvikseni, kun kerran muillekin se on sallittua.

310 päivää.
Olen alkanut epäilemään, etten pärjää ilman lääkitystä. Pelkotilat ovat voimistuneet ja ahdistus usein sanoinkuvaamattoman ylitsepääsemätöntä. Kaikkialla tulvii pakkoajatuksia. En mahda niille mitään. Ne syöpyvät minuun ja vääristävät jokaisen mielenliikkeeni.
En tiedä kumpi menehtyy ensin; minä vai mun parisuhde.
Punnitsen syyllisyyttä, ahdistustani ja oikeutusta ottaa itseni hengiltä.
Katoan pääni sisään taas. Ei tässä näin pitänyt käydä.

Noniin sitten.
Päivä 2. 100mg. Etova olo ja väsyttää.
Kohta olen taas rakastettava.
Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.

Ei kommentteja

Jätä vastaus