Ättä

5

Turvallinen äiti.
Muilla kuvaavilla sanoilla ei niin väliä.
Haluan olla turvallinen.

Tässä mä nyt itkevänä heijaan toista itkuista.
Olen kuin piirroselokuvan norsuäiti vankilassaan.
Keinutan kaltereiden takaa omaa pientäni.
Tätä mä niin pelkäsin.

En tuntenut ensikohtaamisella sitä suurta myönteisten tunteiden aaltoa, mitä moni hehkuttaa synnytyksessä kokeneensa.
Olin täynnä kauhua. En tiedä, miten kauan pidätin hengitystäni miettiessäni, oliko se edes elossa.
Katselin kolmekiloista olentoa ja hain siitä vikoja. Se ei voi olla kunnossa.
Kuuluuko hengityksen kuulostaa noin hankalalta. Kohta se kuolee kuitenkin. Onko sen kädet normaalit? Mikä sen päässä on? Sillä on varmasti jokin syndrooma. Se ei voi olla kunnossa.

Ailahtelen todella voimakkaasti.
Kellun hattaraisessa vauvamaailmassa täynnä onnellisuutta ja hykertelyä.
Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen pyyteetöntä rakkautta jotakuta kohtaan. Elävä olento, jolta mä en tarvitse mitään vastakaikuna.
Vain olemassaolon.
En tiennyt, että musta löytyy aidosti altruistinen puoli. Tai ehkä se syntyi vauvan mukana.
Haluan sille pelkkää hyvää, ajattelematta laisinkaan omaa etuani.
Kaikki on hyvin.
Kunnes uppoan itsekkääseen masennukseeni.
Jolloin tuntuu, että olen tunteista tyhjä. Voisin lähteä ja jättää kaiken. Enkä tuntisi mitään.
Ja on niin valtavan yksinäinen olo.
Mulle suurin kipu olisi, että mun synkkyys syövyttäisi vauvan.
Joten yritän kaikkeni olla riittävän hyvä ja läsnä kaikesta huolimatta.
Vauva ei saa ravinnokseen mun surua.
Mutta jahka vauva taas nukahtaa,
niin kaikki sysimustat olot pamahtavat päälle ja haluan kuolla.
Mutta en saa enää edes tappaa itseäni. Koska vauva.
Mun on vain pakko pysyä hengissä.

Olenko vääränlainen äidiksi?
Musta tuntui jo ennen raskautumista, että mulla ei ole oikeutta saada lasta.
Kun on kerta tämä pää.
Olisinko koskaan riittävän iloinen äidiksi?
Varovasti koitin hakea hyväksyntää muilta.
Lupaa siihen, että saisin edes haluta tulla äidiksi.
Pitkien vakuutteluiden kautta ehdotin läheisille omaa valintaani.
En edes hengittänyt lauseiden välissä, jotta kukaan ei ehtisi sanomaan poikkipuolista sanaa.
Jotta kukaan ei olisi ehtinyt muistuttaa, että ai niin mähän olen viallinen.
En halua viedä surua eteenpäin. Ehkä tämän murheellisen suvun olisi pitänyt vain hiipua.

Miten osaan olla äiti, kun mä en osaa mitään?
En osaa opettaa lapselle mitään. En osaa laittaa ruokaakaan.
Osaan vain itkeä, jännittää, pelätä, olla huolissani ja olla lohduton.
Vauva perii varmasti mun heikon pään.
En halua, että sillä olisi koskaan näin paha olla.
Mä olen niin keskeneräinen, miten mä ikinä voisin olla tarpeeksi hyvä sille.

Mieliala tuntuu valuvan jatkuvasti alaspäin.
Miksi vauva ei nuku? Miksi se vaan itkee?
Mä en osaa lohduttaa lastani.
Olen niin väsynyt.
Olen nukkunut pari tuntia siellä ja toiset kaksi täällä.
Mun kehoon sattuu, eikä se toimi.
Maitoa valuu kaikkialle ja olen aivan haavoilla. Itkettää vaan.
Itken myös sitä, etten halua vauvan joutuvan katsomaan itkevää äitiä.
Niin syyllinen olo siitä, että mun on paha olla.
Musta ei oo tähän. Voiko tämän kaiken peruuttaa jotenkin?
En pysty edes ruokkimaan lastani.
Kehoni ei toimi miten haluaisin. Käyttökelvoton.
Ahdistaa aivan suunnattomasti.
Joku muu olisi varmasti parempi äiti tälle vauvalle.
SINÄ OLET KELVOTON ÄIDIKSI.
Täytyy nyt vain yrittää olla leppoisa ja toimelias.
Ettei kukaan pääse sanomaan,
että arvattavissahan tämä oli.
Anna anteeksi vauva, että äitisi ei oikein osaa olla olemassa.

Mikä on normaalia väsymystä ja tilanteeseen kuuluvaa tunteilua?
Onko se tavallista, että kaikki on mustaa mutaa?
En ole koskaan näyttänytkään näin väsyneeltä.
Parisuhdekin on pelkkää jatkuvaa sotatannerta,
oon aivan poikki ja kyynelistä tukossa.
Olen säälittävä ruikuttaja, joka hyppii tasajalkaa ja kirkuu itse kakaran tavoin ”huomaa mut”.
Vauvavauvauvauvauvauvauvauvauva. Mäkin oon yhä olemassa?

Onko tämä kaikilla näin vaikeeta? Vai oonko mä vaan tosiaan niin heikko?
SINÄ EPÄONNISTUIT, MITÄ MINÄ SANOIN.
Masennus on ottanut mut taas kylmään halaukseensa.
Olen väsyttänyt itseni liiaksi. Yrittänyt mulle mahdottomia.
Mun silmät eivät jaksa pysyä auki.
Olisi niin paljon, mitä pitäisi tehdä, mutta pystyn vain pakollisiin.
Jaksan hoitaa vauvani, mutta omia hampaitani en jaksa pestä.
Olisipa seuraava päivä valoisampi.


Olisi pitänyt uskoa muita, ettei kaikkeen tarvitse pystyä.
Lääkäri kirjoitti, että vakava masennus.
Hävettää, kun en osannutkaan olla sellainen äiti, jollainen suunnittelin olevani.

5 kommenttia

  1. Äitipien
    17/07/2020 at 09:39 // Reply

    Voi miten tosi ja tuttu kuvaus! Ihanaa, kun osaat noin laittaa sanoiksi – se on vapauttavaa. Ja sitten on tuo rakkaus ja viisaus, joka ottaa leposyliinsä meidät kaikki äidit, väsyneet ja masennusahdistuksen kanssa kamppailleet tai kamppailevat.

    • kiitos kommentistasi Äitipien, pahoittelut kun en ole huomannut kommentoida takaisin. Tunteiden sanoittaminen on kyllä todella vapauttavaa! Ymmärrystä ja iloa tähän hetkeen!

  2. Sisun äiti
    14/09/2020 at 19:59 // Reply

    Kiitos tästä tekstistä, Sara. Tunnistan nuo ajatukset. Itselläni oli lievä synnytyksenjälkeinen masennus. Nyt saan jo kiinni ajatuksesta, että en olekaan huono, vaikka en ole sellainen äiti, kun kuvittelin. Että en tullutkaan valmiiksi, enkä koskaan tulekaan. Ja että se on hyvä niin.

    • Kiitos kommentistasi ja siitä, että luet tekstejäni. Hienoa, että pystyt katsomaan kokemaasi jo viereltä ja olemaan myötätuntoinen itseäsi kohtaan. Äitinä kasvamisen iloa sulle!

  3. Riittävän hyvä vaikka välillä itkisikin. Koko tunteiden kirjon – ahdistus, tasapaino, masennus, ilo ja onni, suru, rakkaus, viha… – tunteminen ei tee kenestään huonoa, tasapainotonta tai riittämätöntä. Kaikki tunteet kuuluvat ihmisyyteen, eikä mikään pahan olon tunne ole väärä, kielletty tai huonommuudesta kertova. En koe, että voisimme tunnistaa hyvää, jos emme koskaan kokisi sen vastakohdiksi luokittelemia. Tunteiden hyväksyminen, niiden ottaminen vastaan sellaisena kuin ne ovat – vastaan taistelematta -, vie sitä paitsi vähemmän energiaa ja tuottaa vähemmän tuskaa kuin niiden vastustaminen. Anna lupa itsellesi tunteisiin, ja sanoita ne samoin sinulle kuin sanoittaisit lapsellesi. Olet rakas ja hyvä juuri tuollaisena.

Jätä vastaus