Olematon.

1

LUKIJOIDEN JULKAISUT

Ei, en mä halua taas herätä. Miks mun pitää herätä? Miks en oo kuollut nukkuessani? En mä jaksa aloittaa taas samaa kierrosta. Samat asiat, samat rutiinit… Kuitenkin odotan vain koko päivän, että ilta taas tulis ja pääsisin nukkumaan takaisin. Varmaan makaisin koko päivän sängyssä, elleivät koirat pakoittaisi mua ylös.

Mä en jaksa käydä edes suihkussa enkä syödä.
Mä haluan vain kuolla.
Kunpa mua ei olis koskaan ollut edes olemassa.

Kai se on pakko taas nousta… Koirille ruoka, kahvinkeitto, vessassa käynti, koirat ulos, takas kotiin… Ja mitäs sitten? En mä jaksa. Mä en vain jaksa tätä. Lysähdän vain eteisen lattialle makaamaan, vaikka kengät on vielä jalassa ja koirilla valjaat päällä. Miks mä olen täällä? Miks mä en saa vain kuolla? Ei mulla ole mitään motivaatiota elää, enkä mä vain jaksa, mulla ei ole energiaa. Ei auta “niskasta kiinni ottaminen”. Mä en jaksa käydä edes suihkussa enkä syödä. Mä haluan vain kuolla. Kunpa mua ei olis koskaan ollut edes olemassa.

Voiko mua enää korjata?

Miksi jotkut haluaa, että elän? Miksi ne pelkää sitä, että tapan itseni? Eikö se olis niillekin parempi. Pääsis eroon tästä helvetin riesasta. Koska sitä mä olen. Pelkkä riesa. Ei musta oo mitään iloa kellekään. Ei mulla ole energiaa ikinä auttaa missään tai tehdä mitään, mutta he silti lainaavat mulle rahaa, jota en koskaan edes pysty maksamaan takaisin. Eikö se olisi heillekin parempi, että kuolisin? Miettikää, mikä säästö! Eikä tarvitsisi enää huolehtia, että “onkohan se nyt kunnossa” tai “mitä se nyt taas vaan makaa sängyllä”. Kaikki olis paljon helpompaa heille.

Vittu. Mua ei ees itketä enää. Makaan vain siinä eteisen lattialla ja mietin, miten voisin kadota. Oon niin tunnoton. Mikään ei tunnu miltään. Tiedän, että nyt on paha tilanne. Pitäisikö hankkia apua? En mä jaksa. Mä haluan vain maata siinä kylmällä lattialla. Pitäisikö edes yrittää itkeä? Yleensä laitan jonkun dokumentin pyöriin tai etin youtubesta jotain surullista tai pelottavaa videoo, että saisin edes jotain tunteita esiin. Mutta nyt ei mitään. Mikään ei tunnu miltään. Sillä hetkellä en ole olemassa. Olis pakko keksiä jokin keino, että edes yks kyynel tulisi. Jotta tietäisin, etten ole ihan menetetty tapaus. Voiko mua enää korjata?

Älkää välittäkö musta. Ei… Miks joku välittää? En mä ansaitse sitä. Ehkä ne vaan esittää. Ehkä ne ajattelee et niiden on pakko. Mutta ei ne oikeasti halua välittää. Ei niiden tarvi. Kunpa ne ei välittäisi, niin olis paljon helpompaa vaan päästää irti kaikesta. Kuolema lohduttaisi.
Ehkä niiden takia sain vihdosta viimein avattua kyynelkanavat, ja sitähän sitten vain tuli ja tuli. Mykkyrässä lattialla maatessani hytkyin ja itkin ilman mitään sen tarkempaa syytä. En edes enää ajatellut mitään. Patoutuneet tunteet tuli vihdosta viimein ulos.

Jotenkin pääsin ylös parin tunnin päästä, riisuin vaatteet ja pakotin itseni suihkuun. Annoin itselleni luvan vain istua siellä. “Istu nyt edes siellä, ei tarvitse edes seistä tai tehdä mitään, kunhan olet lämpöisen veden alla. Olet sitten edes jotakin tehnyt tänään.” En kyllä vieläkään halua olla olemassa, mutta kyllä se edes hieman helpotti. Tunnin lämmin suihku.
Yöpaita ja alkkarit päälle ja sohvalle peiton alle makaamaan, vaikka on vasta iltapäivä. Josko nyt olisi aika yrittää kalastella vähän lisää niitä tunteita tuolta jostain uumenista. Kyllä ne siellä vielä jossakin on. Pakko olla. En mä voi antaa periksi, koska muut pettyisivät taas kerran muhun. Haluaisin laittaa taas puhelimen pois päältä ja nollata kaiken muun ulkopuolisen, mutta viimeksi kun niin tein, niin äiti tuli polkupyörällä katsomaan, että oonko kunnossa. Silloin sitä piti taas esittää, että ei ole hätää, ja onneksi olin jo kerennyt vähän voimiani keräämäänkin siihen mennessä.

Voi helvetti. Nyt joku surullinen dokkari. ”Lapsi murhattu oman äidin ja tämän poikaystävän toimesta”. Luulisi sen saavan edes jotain eloa tähän tunteettomaan paskaan kroppaan. Miks mä vittu oon tämmöinen? Haluan olla normaali. Mä en jaksa tätä toivottomuutta. Vittu, että mä oon turha. No, ainakin tuli itkettyä taas. Jotakin heräs sisimmässä. Ehkä mä jaksan vielä yhden päivän. Ehkä seuraava päivä on parempi.


Seuraava päivä on yleensä parempi. Jostain syystä huonoja päiviä tarvitsee välillä, jos tuppaa tekemään niin kuin minä teen; sulloo kaikki tunteet sisälle liian pitkäksi aikaa. Se ei todellakaan tee hyvää, ja itselläni on edelleenkin vaikeuksia tuoda esiin omia tunteita ilman yli- tai alireagointia. Jokin terveellinen tapa purkaa tunteita olisi kannattavaa löytää, jos se ei muuten onnistu. Itse löysin tuon keinon katsella jotain surullista tai erittäin iloista ja elämäniloa tuovaa. Ehkä olisi parempi, että antaisi tunteiden tulla eikä sulkea niitä. Terapeuttinikin mukaan on ihan hyvä, että olen löytänyt keinon, joka vähän auttaa tuomaan piilotettuja tunteita esiin. Jotta ne kaikki eivät sitten purkaudu huononpana päivänä.

Tuo eteisessä makaaminen on jäänyt todella hyvin mieleeni. Se oli jotain aivan hirveää. En oikeasti tuntenut silloin yhtään mitään, enkä saanut liikutettua kehoani ollenkaan. Kaikki tuntui raskaalta, jopa sormen liikuttaminen. Onneksi nuokin päivät ovat nykyään harvassa ja olen onnistunut vähän balanssia löytämään elämääni.
Yksi tärkeä asia tuossa tilanteessa oli, että annoin itseni vain olla. Annoin itseni vain maata siellä lattialla. Aluksi kyllä sätin itseäni, mutta olen oppinut, että tärkeintä on oikeasti ANTAA ITSENSÄ OLLA. Mitä helvetin väliä sillä on, vaikka et yhtenä päivänä jaksa mitään? Jos keho ei jaksa, niin älä pakota sitä. Kyllä se siitä sitten elpyy, kun ANNAT ITSESI OLLA. Vitut mistään muusta.


Suihkuun sain itseni kyllä pakotettua, mutta silloinkin ajattelin, että se on ainut, mitä pitää tehdä sinä päivänä. Ja tietysti, että no, jos siltä tuntuu, niin mene suihkuun, ihan sama. Jos et mene, niin et mene, no big deal. Annoin itseni istua siellä suihkussa, enkä pakottanut seisomaan ja nopeasti peseytymään. Välillä tekee ihan hyvää olla vain lämpöisen veden alla ja… antaa itsensä olla. Anna armoa itsellesi. Kyllä se maailman silti pyörii, jopa sinun maailmasi. Huominen tulee ja keho jaksaa erilailla. Jos ei, niin mitä sitten? Sitten makaat siellä lattialla taas ja olet vain. Ei se maailmanloppu sieltä sen takia tule, etkä sinä mene mitenkään huonommaksi sen takia. Ole vain kiltti ja myötätuntoinen itsellesi.

Paska päivä? Anna olla vaan. 

KIRJOITTAJAVIERAS
Zunny

Yksi kommentti

  1. ”First Ever” Complete In-Video Checkout System for WordPress – https://bit.ly/3l0fgwr

Jätä vastaus