Näkymätön

3


Mun pään sisällä elää kovaa mekkalaa pitävä lapsi.
Se on Aikuisten maailmaa tavattomasti pelästynyt 11-vuotias.
Se yrittää hädissään pitää kaikkia hengissä ja samalla toivoisi itse olevansa kuollut.

Se on vääränlainen. Sen ääni on liian kova. Se on liian itserakas.
Sen keho on ruma eikä se toimi, miten pitäisi.
Se on kuulemma tyhmä, kun ei matikan laskutoimitustakaan tajua.
Sen pitäisi vain hymyillä, olla kiitollinen eikä kiukutella, jotta kelpaisi.
Se yrittää miellyttää kaikkia, jotta sille oltaisiin mukavia ja siitä pidettäisiin.
Se ei käsitä, miksi Aikuiset saavat puhua tavalliseen tapaan, kun se koittaa nukkua, mutta itse pitää olla aina kolistelematta toisten nukkuessa.
Se ei ymmärtänyt tarjota apua, kun olisi kuulemma pitänyt.
Se ei uskalla poistua huoneestaan, jottei syyllistettäisi; ja siitäkin harhaluulosta sitä syytetään.
Se ei edes ymmärrä, miten hyvin sen asiat ovat.

Se rupeaa itkemään joka kerta, kun keskustellaan. Se on liian herkkä.
Sen sanoja ei uskota ja sen syyksi laitetaan asioita aiheetta.
Sen ohi puhutaan ja ollaan kuin sitä ei olisi paikalla ollenkaan.
Kovat äänet pelottavat sitä. Ylitarkka kuulo tietää kuka kävelee ja kuka ottaa astioita kaapista. Sitä pelottaa eniten nopeat askeleet.
Se tuntee valtavaa huojennusta, kun kotona tuoksuu pulla.
Silloin Aikuiset eivät ole toisilleen vihaisia.
Tuntosarvet ovat ylivirittyneinä aiheuttaneet jatkuvan valvetilan.

Sillä on monta kotia.
Se istuu Aikuisten huoneen lattialla tuntitolkulla vahtimassa ja kuvittelee pitävänsä yllä järjestystä. Se on hyvin tietoinen Aikuistensa tunteista ja millä äänensävyllä kannattaa suunsa avata. Se varoo olemasta haitaksi ja tietää, mistä kohtaa lattia narisee ja miten ovi kuuluu naksauttaa oikein.
Se tarkkailee jokaista.
Se on omaksunut itselleen tärkeän tehtävän pitää yhtä Aikuisistaan hengissä joka toinen viikonloppu. Eikä tarvitse kuin kokeilla liikkuuko ovenkahva ja kysellä tulevasta päivällisestä.
Se luulee olevansa kotien hiljainen supersankari.

Se kokee olevansa tosi yksin. Se istuu eteisen penkillä ulkopuolisena vailla paikkaa, minne kotonaan mennä. Se kuuntelee toisessa huoneessa, miten seinän toisella puolella on kuulemma koko perhe paikalla. Se toivoo parasta ystävää, mutta on aina vain kolmas ja neljäs pyörä. Se lajittelee viiteen rasiaan muutamia karkkeja, jotka se syö aina koulupäivän jälkeen, jotta päivän aikana olisi jotain mitä odottaa. Taas uusi koulu, eikä ketään pidäkkään hänestä. Opettajan mielestä se oli vienyt isänsä kengät. Sitä ahdistaa saada sydäntarroja opettajilta.

Se tappelee sisaruksensa kanssa, ja iskut tuntuvat aina koventuvan. Aikuiset eivät tiedäkkään miten kovin.
Se ei uskalla nukahtaa, kun pelkää heräävänsä tyynyn alta.
Se pelkää myös häntä, joka hullunkiilto silmissään sammutteli valoja.

Se soittaa viulua,
istuu uuden farmarin takapenkillä
ja saa kymmenen markkaa aina kympin kokeesta.
Se kirjoittaa nallekuvioituun päiväkirjaansa, että rakas päiväkirja tapa mut.

3 kommenttia

  1. Lannistumaton aloittelija
    28/05/2020 at 08:28 // Reply

    Jee ! Nimimerkillä kommentointi toimii vihdoin! Ehkä alan koodariksi vielä jonain päivänä 😂

  2. Pystyn niin samaistumaan tähän tekstiin, vajaa 15 vuotta sitten olin kuvauksen lapsi. Omiin kokemuksiin sekoittuu myös teksti ’Päissään’ – näiden kahden kombo on kuin muistot lapsuudesta.

    Kiitos, että olet. Kiitos, että kirjoitat. ❣️

    • Kiitos kommentistasi! Samaistumisen kokemus on minusta ainakin helpottava tunne, toivottavasti kipeiden muistojen herättelyn lisäksi tekstit toivat sulle omalla tavallaan jotain hyvääkin.
      Kiitos kun luet tekstejäni. Kaikkea hyvää, iloa ja toiveikkuutta sulle tähän hetkeen ja tulevaan ❤️

Jätä vastaus